Rahaa on tarjolla kaikille

Tervetuloa Vietävän hyvää elämää -blogin pariin.

Puheliaana ihmisenä olen muutamille ihmisille kertonut, että nyt aloitan vaurastumisen. Saatamme yhdessä puhua unelmista ja mahdollisuuksista, missä haluaisimme asua ja voiko sieltä tehdä töitä. Minkälainen työmatka olisi näillä bensan hinnoilla. Itselleni on vasta nyt syntynyt päähän ajatus, että mitä jos ei tarvitsisi mennä joka päivä palkkatöihin. Voisi tehdä sijoituksia ja muita asioita omalta koneelta kotoa tai mistä haluaisi. Kun mainitsen keskustelussa, että toki tämä on mahdollista kaikille. Kaikille, jotka haluavat antaa tälle aikaa ja ennen kaikkea uskovat. Lähes aina saan saman vastauksen: ”Mä katson, kun sä teet sen ensin, ja tulen sitten perässä.” Hienoa, minäkin toivon, että näin käy. Toisaalta minä toivon, että olisin itse aloittanut aikaisemmin. Jos vaikka 3–5 vuotta aikaisemmin olisin aloittanut ottamaan omaa talouttani haltuun, olisin jo ihan toisessa tilanteessa. Mahdollisesti olisin jo taloudellisesti riippumaton. (Totta puhuttuna luulin, että talous on hallussa ja että en voi itse sille mitään, että kaikki menee mikä tulee.)

Jos tämä kerran toimii, niin miksi kaikki ei sitten vaurastu?

Niinpä. Mutta kuinka moni on oikeasti valmis yrittämään ja tilaisuuden osuttua kohdille, tarttuu siihen? Itse olen onnekas, kun uskalsin tarttua tilaisuuteen, joka mahdollisesti Facebook-mainoksena on joskus tullut eteeni. Kuinka moni oikeasti tarttuu näihin? Varsinkin, jos lupaus kuulostaa uskomattomalta. Esimerkiksi, että Sinäkin voit vaurastua. Uskomukset siellä huutelee vastaan, että ei toimi. Ei tämä ole sinua varten. Ei onnistu. Mutta yksi asia on varmaa: Et onnistu, jos et yritä. Ja vaikka epäonnistuisit, niin mitä sitten. Yritä uudelleen. Ei kukaan sanonut, että tämä on helppoa.

Mistä tiedän, että vaurastun?

Koska olen päättänyt vaurastua. Rahaa on maailmassa enemmän kuin koskaan. Sitä painetaan koko ajan lisää. Sitä myös riittää kaikille, jotka ovat valmiita tekemään ja oppimaan.

Vaurastumisen matkaan tarvitaan paljon muuta kuin iso tilipussi. Siihen tarvitaan sitkeyttä, toistoa ja mentaalivalmennusta. Meissä on hyvin syvällä uskomus, että emme voi vaurastua. Ja muitakin uskomuksia on vaikka kuinka paljon. Yksi suurimmista uskomuksista on, että minulla pitää olla jo valmiiksi rahaa, jotta kannattaa aloittaa. Pitäisi olla säästöjä tai ei voi aloittaa. Ei voi aloittaa, kun kaikki menee mikä tulee. Päinvastoin. Juuri silloin tulisi pyrkiä muuttamaan tilanne. Ja ymmärrän, se on varmasti todella haastavaa. Ei niinkään rahan vuoksi, vaan jaksamisen, stressin ja väsymyksen.

Ensimmäisenä askelmerkkinä minulla on ollut valmennus. Valmennuksissa parasta onkin juuri se, valmennus. Opiskelen itse, teen itse päätökset ja kannan myös itse vastuun. En palkkaa sijoitusneuvojaa tai rahastonhoitajaa hoitamaan minun rahojani. Vauras Elämä -valmennuksissa puhutaan paljon mielen voimasta. Siksi myös valmennukset on hyvä ajatella matkana, jossa kehitytään. Yhteisö ja livevalmennukset patistaa itseä myös tarttumaan toimeen. Ei aina tarvitse osata kaikkea täydellisesti aloittaakseen. Tekemällä oppii. Sen takia paras aloitushetki onkin nyt.

Missä sinä olet viiden vuoden päästä?

Moni haaveillee lottovoitosta, myös minä. Mitä jos jätetään lotot väliin ja käytetään ne rahat omaan vaurastumiseen? Miksi? No todennäköisyydet voittoihin paranee huomattavasti. Lisäksi lottovoittajana rahat saattavat huveta nopeasti erilaisiin hankintoihin ja ylelliseen elämään. Ja muutaman vuoden päästä ollaankin samassa tilanteessa, rahat loppu. Itselläni on pitkä lista ostoksia, lainoja ja unelmamatkoja valmiina, kun rahaa tulee. Mutta kun tarkoitushan on vaurastua, hankkia taloudellinen vapaus, niin ensimmäiseksi pitää laitaa lista unelmista hetkesi säilöön. Alankin rahan kuluttamisen sijaan tekemään sitä.

Haluan opetella tämän itse. Jos vaikka joskus voitan lotossa, tiedän itse mihin sijoitan ja miten. Ja jos joku päivä menetän kaikki rahat, osaan tehdä sitä lisää. Sinä pystyt siihen myös. Älä odota viittä vuotta katsoen miten minulle käy. Mieti mieluummin minkälaisen tarinan haluat itse itsellesi kirjoittaa? Missä olet viiden vuoden päästä? Aloita matka heti, ehdit nauttia siitä pidempään.

Ps. Ei ostopakkoa. Puhun paljon Sanna ja Ville Kinasen valmennuksista, koska olen niissä itse mukana. Jos Sinä haluat vaurastua, mutta valmentautuminen maksullisesti ei ole juuri nyt mahdollista, niin ei hätää. Sinulla on mahdollisuus opiskella myös itse ilmaiseksi. Se on vaikeampaa ja ehkä alussa hitaampaa, mutta tärkeintä on aloittaa. Ilmaista materiaalia on internet ja kirjastot pullollaan. Myös mieltä voi kehittää ja omaa sisäistä puhetta muuttaa kannustavaksi. On myös tärkeää olla kuuntelematta niitä, jotka eivät usko vaurastumisen mahdollisuuksiin. Koska heillä on omat uskomuksensa.