Tervetuloa Vietävän hyvää elämää -blogin pariin.
Julkisuudessa puhutaan sijoittamisesta ja säästämisestä, mutta itse mietin miten rahat riittävät edes kuun loppuun. Lapsellekin pitäisi ostaa taas uudet talvikengät, kun edelliset on menneet rikki. Tämä on ollut minulle ja varmaan aika monelle muullekin perusarkea jo pitkään.
Osa-aikatyötä?
Sivutyöt ovat asia, joita miettii aina kun huomaa, ettei tässä kuussa jää mitään käteen. Itse olen miettinyt osa-aikatyötä monta kertaa elämässäni. Syystä tai toisesta on ollut vaikeaa hankkia lisätuloa. Osa-aikatyöhön menee aikaa ja päivätyön jälkeen ei oikein kiinnostaisi lähteä toiseen työhön. Olen nuorempana tehnyt opiskelun ohessa osa-aikatyötä, mutta nyt ajatus tuntuu raskaalta. Toisaalta olen myös aina tehnyt pitkiä päiviä päivätyössä. Työskennellessäni esimiehenä noin 10 vuotta sitten en edes merkinnyt kaikkia tunteja työkirjanpitoon, kun en kehdannut. Eli käytännössä tein satoja tunteja ilmaista työtä yritykselle. Jälkiviisaana voisi sanoa. että nekin tunnit olisin voinut opiskella tai tehdä omaa sivutyötä kotona.
Olemme tottuneet, että tästä työstä saa tätä palkkaa ja sillä pitäisi tulla toimeen. Siitä keskustellaan jo yläasteella, kun pohditaan mihin jatkokoulutukseen peruskoulusta haetaan. Paljonko haaveammatista saa rahaa? Kannattaako siihen hakea? Jne. Onneksi nykyajan opetuksessa varmasti ymmärretään, että tulevaisuus on toisenlainen ja myös työnteko voi olla toisenlaista.
Budjetointi avuksi
Olisi ollut mahtavaa, jos joku olisi aikaisemmin todella opastanut budjetoimaan ja säästämään sijoituksiin tai muihin omaisuuslajeihin. Varsinkin nuorena, kun kaikki rahat menivät sujuvasti kaikkeen. Toki säästämisestä puhuttiin, mutta se oli kyllä vähän tylsää. Jos joku olisi kertonut, että kryptoihin voi sijoittaa vaikka 20 e kuukaudessa, niin sekin olisi ollut mielenkiinoisempaa. Pankkitililtä rahat katoavat joka kuukausi myös vanhemmiten. Vaikka olisi miten säästötilille laitettu.
Nyt olen ymmärtänyt, että vaikka kuinka saisin rahaa, ne kuluisivat saman tien. Minulla on (ollut) tällainen toimintamalli. Aina on ostettavaa jonossa ja halutaan sitä ja tätä. Eli tämä on nyt ensimmäinen asia, joka pitää saada kuntoon.

Ensimmäiseksi budjetoidaan kuukauden tulot ja menot. Tärkeää on myös pysytä budjetissa joka kuukausi. Samalla sanotaan EI yllätyksille ja ”rahan katoamiselle”. Sama koskee heräteostoksia. Olen oman itseni ”talousvastaava” ja pohdin kaupassa todella, onko heräteostos tarpeellinen. Ei haittaa, vaikka tällä hetkellä säästöön ja sijoituksiin jäävä osuus on pienempi kuin tavoitteissa. Tärkeintä on aloittaa. Sitten kun rahaa alkaa virrata luokseni, voin laittaa säästöön ja sijoituksiin enemmän.
Toinen, ellei jopa tärkeämpi kuin budjetointi on Mielen voima. Tätä ei voi korostaa liikaa. Oma sisäinen puhe pitää kääntää positiiviseksi. Negatiivisuus luo negatiivisuutta. Usko itseesi ja omaan tekemiseen. Tätä tarvitaan, kun hankitaan lisätuloja.
Onko olemassa helppoa sivutyötä?
Monta kertaa olen miettinyt, että hankin toisen työn. Opiskeluaikoina tein joka viikonloppu töitä ja myös arki-iltaisin. Kuten nykyäänkin opiskelijat tekevät. ”Ongelma” on verotus palkkatyöstä. Eli kun jo valmiiksi maksaa päivätyöstä isot verot, niin sivutyöstä menee myös iso osa veroihin ja käteen jää vähemmän. Sivutyön tuntipalkkakin olisi pienempi, kuin mitä normaalista päivätyöstä saan, koska osaamistaso voisi olla ”aloittelija”. Tämähän tietysti riippuu paljon työstä. Usein ajatellaan keikkatyötä esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa, aamuvirkulle saattaa sopia myös lehtien jakaminen. Tietysti, kun rahaa todella tarvitsee, niin mikä vaan kannattaa. Vaikka verottajakin veisi osan.
Sivutoiminen yrittäjyys voisi olla vaihtoehto, mutta yrittäjyys pelottaa. Siitä on kuullut nuoresta asti, kuinka voi tulla konkurssi ja kaikki menee. Vaatii Todellista ajatusten muokkaamista, jotta omista uskomuksista pääsee eroon ja pelot voi selättää.
Uskomukset yrittäjyydestä voi ainakin unohtaa. Monella menestyvällä ja vauraalla ihmisellä on yritys. Sivutoiminen yrittäjyys voi hyvinkin olla ratkaisu myös lisäansioihin.
Sivutyötä kotoa
Itselläni on tavoitteena myös sellaiset lisäansiot, jotka ei ole paikkaan tai aikaan sidottuja. Eli tietokone ja nettiyhteys riittää ja töitä voi tehdä mistä vaan. Eli verkossa tapahtuvat asiat, digibisnes. Esim. nettisivut, verkkokurssit, sisällöntuotanto jne. Toki voihan yritystoiminta olla, vaikka naapurin lumitöiden tekeminen. Lumikolan voi ostaa yrityksen ”piikkiin” ja voi sillä samalla lumikolalla varmasti kolata omankin pihan. Kannattaa katsella ympärille ja huomioida mitä tarpeita siinä olisi. Löytyykö yritysidea ihan siitä läheltä. Ainakin kiertotalous on tulevaisuutta. Kaikenlainen kierrättäminen ja korjaaminen, tavaroiden ja materiaalien uusiokäyttö, on varmasti tulevaisuuden mahdollisuus. Yllättäviä asioita voi löytää ihan läheltä, kun katselee uusin silmin.
Itse uskalsin hypätä sivutoimiseksi yrittäjäksi, kun ymmärsin ettei ”tappio-mörkö” ole vaarallinen. Sivutoimisena toimihenkilönä yrityksen tappio vähennetään päätoimisen työn tulosta ennen verotusta. Eli sivutoimisena toiminimiyrittäjänä ei tarvitse pelätä niin paljon tappiota. Alussa, kun yrityksen menot ovat tuloja isommat, niin tappiota voi tulla. Tietysti täytyy muistaa, että omilla rahoilla siinä ollaan. Esim. jos lainaa joutuisi ottamaan, niin joko yrityksen tai omalla rahalla, se myös täytyy maksaa. Eli mitään älyttömyyksiä ei pidä silloinkaan tehdä.
Mitä on hyvä ymmärtää lisätulosta?
Moni niistä haaveille, mutta ei ole oikeasti valmis tekemään mitään lisätulon eteen. Eli rahan saaminen vaatii aikaa, aikaa ja aikaa. Nyt alussa. Jatkossa suunnittelemani helppo sivutyö rullaa itsestään, ja ”tekee rahaa minulle nukkuessakin”. Eli minulle on tärkeää luoda itselleni lisää ansioita, jotka mahdollistavat myös enemmän vapaa-aikaa minulle tulevaisuudessa. Yksi ensimmäinen ja tärkeä asia on taas oma ajattelu. Päätä, että teet sen ja menet vaikka läpi harmaan kiven, jotta pääset sinne. Eniten uskoa ja tahtoa tarvitaan alussa. Jos en lapsena olisi aina noussut uudelleen ja uudelleen ylös, en kävelisi vieläkään. Minne se sitkeys katoaa elämän edetessä? Ehkä kuuntelemme liikaa sekä omia uskomuksia että muiden. Täytyy olla todella sitkeä, että oikeasti ei anna muiden ja omien uskomusten vetää alas. Alitajunta on vielä siitä ovela, että jos uskot epäonnistuvasi, epäonnistut. Jos uskot onnistuvasi, onnistut.
Ymmärrä, että koulutus, koulutus ja koulutus on avainasemassa etenemisessä. Jos et osaa jotain, opettele. Enkä nyt tarkoita 3 vuoden täyspäiväisitä opiskelua. Ole rohkea ja opiskele maksullisilla kursseilla. Maksaminen sitouttaa sinua paremmin kuin ilmainen koulutus. Toki, jos raha on alussa este, niin opiskele ilmaisia kursseja. Lue kirjoja, kuuntele podcasteja. Materiaalia on kyllä. Nenä pois kissavideoista ja suoratoistopalveluista, käytä kaikki aika paremmin. Ymmärrä, että jos et tee muutosta, sitä ei tapahdu. Et voi elää joka päivä samalla tavalla, ja odottaa erilaista lopputulosta.
Laita asiat käytäntöön. Et voi vaan opiskella ja haaveilla ja suunnitella loputtomasti. Lopulta asiat pitää laittaa etenemään. Suunnittele itsellesi rutiinit. Raivaa aikaa. Jos et laita lisäansion hankkimista etusijalle, ei sitä myöskään tule. Herää tuntia aikaisemmin tai valitse tehdä ensin ”sivutoiminen työ” ja sitten ruoka ja siivous. Kotityöt sujuvat väsyneenäkin. Käytä virkeä aivotoiminta hyödyksi.
Meneekö kaikki suunnitelmien mukaan ja helposti?
Ei mene. Väsyttää, on vaikea raivata aikaa. Epäilyttää. Asiat, joita luulin helpoksi, ei olekaan helppoja. Yritän tehdä taas liikaa eri asioita samaan aikaan. Pysähdyn. Mietin, teen suunnitelman. Ok, ei haittaa, ettei kaikki ole valmista tänään. Teen isoa elämän muutosta. Se vie aikaa. Ehkä sivutoimiset digibisnekseni tuottaa vasta 6kk päästä lisää rahaa. Luo systeemi, suunnittele. Pidä kiinni pienistä tavoitteista. Jatka huomenna, jos jokin asia jää kesken. Tärkeintä tässä on ehdottomasti se, ettei saa luovuttaa. Muuten alitajuntakin taas ”palaa vanhoihin tapoihin” ja tyhmät uskomukset vievät voiton.
Tässä auttaa yhteisö. On tärkeää, että on joku, joka uskoo ja kannustaa. Syöttelee ideoita ja herättelee ajatuksia. Saa näkemään omia uskomuksia. Toivottavasti sinulla on myös sellainen tuki, joka ei vedä alas vaan nostaa ylös. Itselläni se on Inner Circle -yhteisö. Kuukausittaisissa valmennuksissa tapaa muita, ja kuulee ja näkee ihmisiä, jotka myös painivat samojen asioiden kanssa. Sekä tapaa ihmisiä, jotka ovat onnistuneet. Lisäksi kuuntelen myös paljon valmennuspankista menneitä valmennuksia. Ja täytyy sanoa, että Sanna ja Ville Kinasen ajatusmaailma on huippu. Heitä kuuntelemalla ymmärtää, että ainoa asia, joka on minun ja vaurastumisen välissä on minä itse. Eli tekemistä vaille valmista. Pusketaan ja tehdään niin monta kertaa, että lopulta onnistutaan. Minä Onnistun.
Mukavaa viikkoa sinulle ja tsemppiä. Muista, että rahaa on tarjolla meille kaikille. Sitä painetaan koko ajan lisää. Se pitää vaan itse ottaa.
